Tietosuoja

Tietosuojavastaava

[email protected]

Puistopolku 1, 02580 Siuntio

Tietosuoja Siuntion kunnan palveluissa

Oikeus henkilötietojen suojaan on jokaiselle kuuluva perusoikeus. Tämä tarkoittaa, että henkilötietojen käsittelyn on oltava asianmukaista ja sen on aina tapahduttava tiettyä tarkoitusta varten sekä asianomaisen henkilön suostumuksella tai muun laissa säädetyn oikeuttavan perusteen nojalla. Henkilötietojen suojalla tarkoitetaan myös jokaiselle turvattua oikeutta tutustua niihin tietoihin, joita hänestä on kerätty ja tarvittaessa myös saada hänestä kerätyt tiedot muutetuiksi tai poistetuiksi, mikäli tietojen oikaisu on tarpeen.

EU:n tietosuoja-​asetuksen mukaan kaikki tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön, ns. ”rekisteröity”, liittyvät tiedot (esim. nimi, henkilötunnus, kuva, biometrinen tai geneettinen tieto) ovat henkilötietoja.

Henkilötietojen käsittelyllä tarkoitetaan kaikenlaisia toimintoja, joita kohdistetaan henkilötietoihin joko automaattista tietojenkäsittelyä hyödyntäen tai manuaalisesti. Käsittelyä ovat esimerkiksi henkilötietojen kerääminen, tallentaminen, säilyttäminen, muokkaaminen, haku, luovuttaminen, yhdistäminen ja hävittäminen.

Kunnan tuottamissa palveluissa henkilötietoja käsitellään lainmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi. Lainmukaisuus tarkoittaa sitä, että henkilötietoja kerätään vain tiettyä laillista tarkoitusta varten, eikä niitä saa käsitellä myöhemmin näiden tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla. Läpinäkyvyydellä tarkoitetaan sitä, että asiakkaalla on oikeus saada tietoa siitä, miten ja mitä tarkoitusta varten hänen henkilötietojaan käsitellään.

Mitä henkilötietoja kunnan palveluissa kerätään?

Rekisteröidyllä on tietosuoja-asetuksen mukaisesti oikeus saada pääsy henkilötietoihinsa ja tarkistaa, mitä häntä koskevia henkilötietoja rekisteriin on tallennettu.

Lue lisää: Tietojen tarkastusoikeus – Siuntion kunta

Rekisterinpitäjän on ilman aiheetonta viivytystä oma-aloitteisesti tai rekisteröidyn vaatimuksesta oikaistava, poistettava tai täydennettävä henkilörekisterissä oleva, käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellinen, tarpeeton, puutteellinen tai vanhentunut henkilötieto. Tietojen poistamisoikeutta ei kuitenkaan ole niissä tapauksissa, kun henkilötietojen käsittely on tarpeellista lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi tai kunnalle kuuluvan julkisen vallan käyttämistä varten. Tietojen säilyttämisessä ja poistamisessa noudatetaan kunnan arkistonmuodostussuunnitelmaa ja lainsäädännön velvoittamia tietojen säilytysaikoja.

Tarkastuspyynnön vastaus toimitetaan tarkastuspyynnön esittäneelle hänen toivomallaan tavalla.

Rekisteröidyn oikeudet

Yksilöintitietoja (nimi ja henkilötunnus) tarvitaan palvelun, laskujen ja viestinnän kohdentamiseksi juuri oikealle henkilölle. Eri palveluissa voidaan tarvita lisäksi myös muita yksilöintitietoja, kuten kiinteistötunnusta tai auton rekisteritunnusta.

Yhteystietoja (kotiosoite, puhelinnumero, sähköposti) tarvitaan asiakkaan tavoittamiseen kaikissa palveluissa.

Yhteyslomakkeen kautta kerätään henkilön nimi, sähköpostiosoite ja muu henkilön antama tieto.

Henkilötietoja käsitellään vain siinä määrin kuin on tarpeen em. tarkoitusten toteuttamiseksi ja tavalla, jota rekisteröidyt voivat kohtuudella odottaa tietoja antaessaan.
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on yhteydenpito asiakkaisiin, asiakassuhteen ylläpito, kunnallisten palveluiden tarjoaminen, tiedotus tms. Tietoja ei käytetä automatisoituun päätöksentekoon tai markkinoinnin profilointiin.

Minne henkilötietoja voidaan luovuttaa?

Kunnan palveluyksiköistä tietoja voidaan luovuttaa toisille viranomaisille, mikäli näillä on lain mukaan oikeus käsitellä kyseisiä tietoja. Asiakassuhteen hoitamisen kannalta oleellisia henkilötietoja voidaan siirtää asiakassuhteen
hoitamisen kannalta oleellisten järjestelmien välillä.

Siuntion kunta ei luovuta henkilötietoja suoramarkkinointitarkoituksiin.

Siuntion kunta ei lähtökohtaisesti luovuta henkilötietoja kolmansiin maihin taikka EU:n ulkopuolelle.

Oikeus valittaa tietosuojaviranomaiselle

Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle, jos rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä rikotaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta tai kansallisia tietosuojaa ohjaavia lakeja ja asetuksia.

Valvontaviranomaisen yhteystiedot

Tietosuojavaltuutetun toimisto
PL 800
00521 Helsinki

Käyntiosoite
Ratapihantie 9, 6 krs
Helsinki

029 56 66700

tietosuoja(at)om.fi