Oopperalaulaja Johanna Rusanen saa voimaa metsästä ja tärkeiltä esikuvilta
Asukastarinat
Oopperalaulaja Johanna Rusanen työskentelee kotonaan. Hän on koonnut flyygelinsä ympärille inspiraationlähteitä ja voimahahmoja. Viime keväänä Rusanen nimitettiin Siuntiossa järjestettävän musiikkifestivaalin, Lux Musicaen taiteelliseksi johtajaksi.
Kahdeksantoista vuotta sitten oopperalaulaja Johanna Rusanen ja hänen puolisonsa Antti-Pekka Kartano etsivät uutta kotia. Johanna oli raskaana, ja he halusivat muuttaa pois silloiselta kotipaikkakunnaltaan Helsingistä.
Pariskunta ajeli ristiin rastiin Etelä-Suomea sadan kilometrin säteellä Helsingistä. Mutta uutta kotipaikkaa ei lukuisista yrityksistä huolimatta löytynyt. Sitten he lähtivät katsomaan taloa Pohjois-Siuntioon.
Siuntiolle tyypilliset kulttuuri- ja peltomaisemat vaihtuivat ajomatkan aikana jylhiin metsiin ja jyrkkiin mäkiin. Se oli Johannalle mieluinen yllätys. Pariskunta ajoi mutkaisen pikkutien loppuun asti ja perillä heitä odotti kolmikerroksinen omakotitalo.
– Tämä oli neljäskymmenesseitsemäs talo! Johanna muistaa laskeneensa.
Johanna ihastui talon rauhalliseen sijaintiin, ja kotipihan laidasta alkavaan tiheään, vanhaan kuusimetsään. Se on Johannan mielestä oikea aarreaitta. Puut ovat saaneet varttua hakkuilta turvassa, ja metsän siimeksessä asustelee keväisin huhuilevia pöllöjä.
Johanna työskentelee kotonaan. Hän harjoittelee konsertteja ja oopperarooleja varten, suunnittelee ohjelmistoja ja tekee Taideyliopistoon taiteellista tohtorintyötä Wagnerin Ring-tetralogian Brünnhildesta. Hän on myös laulunopettaja sekä kahden musiikkifestivaalin taiteellinen johtaja. Toinen niistä on Siuntiossa marraskuussa järjestettävä Lux Musicae.
Johannan työpiste sijaitsee kodin toisessa kerroksessa sijaitsevassa olohuoneessa. Huoneen nurkassa ei ole televisiota vaan musta flyygeli, jonka kansi on täynnä erilaisia esineitä: ikoneita, kirjoja, kynttilöitä sekä pienoispatsaita.
Yksi patsaista esittää kirjailija Minna Canthia. Aivan kuten Johannalla, niin myös Canthilla oli elämänsä varrella monta rautaa tulessa.
– Minnahan oli ihan käsittämätön rautarouva. Hän hoiti perheen, oli businessnainen, kirjailija ja lehtinainen. Hän on suuri esikuvani, Johanna kertoo.
Mutta välillä työssä tulee vastaan hankalia hetkiä. Silloin Johanna kääntyy toisen voimahahmonsa puoleen. Hän on Suomen ensimmäisenä kansainvälisenä oopperalaulajana tunnettu Aino Ackté.
Flyygelin takana roikkuu Johanna Oraksen maalaus Acktésta. Laulajattarella on muotokuvassa yllään Straussin oopperasta tuttu Salomen rooliasu, joka on Orakselle tyypillisesti kallankukasta muotoiltu tiukka korsetti. Kasvoilla on vakava ja mietteliäs ilme.
– Kun tunnen olevani luovan työn tekijänä jumissa, keskustelen aina Aino Acktén kanssa. Että miten me nyt tämän ratkaisemme? Se on minusta ihan mielettömän hieno taulu.
Flyygelin kulmalla palaa kermanvaalea kynttilä. Johanna on kiinnittänyt sen jalkaan Siuntion keskiaikaista kivikirkkoa esittävän magneetin.
Siuntion kirkossa järjestetään Lux Musicaen avajais- ja päätöskonsertit. Johanna kehuu, että se on konserttitilana oikea jalokivi.
– Se on historiallisesti ainutlaatuinen kirkko. Se on loistava äänitystila, ja siellä on tehty paljon levyjä. Akustiikka on mielettömän hyvä. Sinne on myös helppo tulla.
Johanna on kutsunut festivaalille esiintyjiä, joita hän haluaa myös itse kuulla. Musiikkityylien kirjo on laaja: klassista, jazzia ja pop-musiikkia. Festivaalin teemana on tänä vuonna (2025) maa ja virtaavat vedet. Se on Johannan mielestä ihana aihe ja puhutteli häntä heti.
– Se on se, miksi minä asun Siuntiossa. Olen kotoisin virtaavien vesien ja metsien äärestä Savosta. Kun löysin täältä kodin, sieluni asettui uomaansa, ja pystyin hengittämään.
Hotelli Siuntiossa uskotaan Siuntion matkailupotentiaaliin – ”Kapasiteettia on tehdä paljon uutta.”
Asukastarinat
Hotelli Siuntio avasi ovensa uudistuneena keväällä 2023. Nyt se on kuin kylä keskellä kylää. Kaiken keskiössä on hotelli, jonka saneeratut tilat henkivät komeaa 1970-lukua. Hotellin suojista löytyy myös hyvinvointiyrittäjien palveluita ja erillisestä siipirakennuksesta upouusia asuntoja.
Toimitusjohtaja Markku Nikola sanoo jotain yllättävää, kun ihailemme maisemia, jotka avautuvat Hotelli Siuntion ikkunasta. Edessä siintävät alaspäin viettävät kumpuilevat pellot, ja vastapäisen mäen harjalla seisoo punaiseksi maalattu vanha huvila.
– Olemme nyt saaressa, Markku Nikola sanoo.
Niinkö? Mutta merenrantaanhan on matkaa viitisentoista kilometriä?
Markku Nikola kertoo, että hotellin edessä olevien peltojen tilalla lainehtivat kauan sitten aallot, ja merestä nousivat saaret. Sitten maa kohosi, vesi pakeni, ja kallioisista saarista jäivät jäljelle alueelle tyypilliset mäennyppylät. Nyt vastakkaisten mäkien rinteillä seisovat Hotelli Siuntio ja sille kuuluva juhlatila Villa Miina.
Molemmilla on kiinnostava menneisyys. Kansanedustaja, ensimmäinen naisministeri ja naisasialiikkeen voimahahmo Miina Sillanpää hankki huvilan vuonna 1921 kotiapulaisten virkistys- ja lomakodiksi. Hotelli perustetiin vuonna 1976 ja tunnettiin aikaisemmin Siuntion Kylpylänä ja muun muassa sotaveteraanien kuntoutuspaikkana.
Kesällä 2022 historiankirjoissa kääntyi uusi lehti. Nikolan perhe sai tietää, että hotellikiinteistö ja sille kuuluvat maa-alueet olivat myynnissä. Neuvottelut Miina Sillanpään Säätiön ja Siuntion kunnan kanssa alkoivat, ja yhteisymmärrys mm. Siuntion Kylpyläkiinteistö Oy:n kaupasta syntyi puolessa vuodessa. Ratkaisevaa oli kunnan positiivinen asenne.
– Emme olisi tulleet tänne, jos kunnan kanssa asiat eivät olisi tuntuneet siltä, että yhteistyötä on mahdollista tehdä hyvässä hengessä pitkäjänteisesti, Markku Nikola sanoo.
Hotellibisnekseen ei kuitenkaan lähdetty yksin eikä ilman aiempaa kokemusta. Markulla, hänen vaimollaan ja heidän neljällä tyttärellään on perheyritys nimeltään Lepolampi Oy. Se on pyörittänyt jo kymmenen vuotta Hotelli Lepolampea, joka sijaitsee Espoon Nuuksiossa lähellä Nuuksion kansallispuistoa.
Hotelli Siuntio edustaa rakennustyyliltään 1970-luvulla suosittua betoniarkkitehtuuria. Nikolat näkivät siinä mahdollisuuden. He hakivat inspiraatiota hotellin ilmeen uudistamiseen modernista arkkitehtuurista Espoosta.
– Halusimme tuoda Tapiolan lookin tänne, Markku Nikola sanoo.
Hotellissa oli ennen lähes kaksisataa vierashuonetta. Se oli Nikoloiden mielestä nykypäivän tarpeisiin kuitenkin liikaa. Siuntion maantieteellinen sijainti ja hotellin potentiaalinen käyttöaste huomioiden Nikolat totesivat, että hotelli tarvitsee rinnalleen myös jotain ihan uutta.
Avarat luontonäkymät, hulppea huonekorkeus, tyylikkään harmaa keittiö ja lastenlapsia varten rakennettu pikkuparvi. Sellainen on yksi Hotelli Siuntion yhteyteen valmistuneista asunnoista.
Nikolat perustivat As Oy Siuntio Residencesin ja muuttivat ylimääräiset hotellihuoneet asunnoiksi. Ne sijaitsevat erillisessä siipirakennuksessa, ja niitä on yhteensä 71. Nikoloiden tyttäret vastasivat asuntojen ilmeestä ja tunnelmasta. He valitsivat sävyt, materiaalit, keittiöiden ja kylpyhuoneiden kiinteät kalusteet sekä suunnittelivat yhteiset aulatilat.
Lähes kaikki jo valmistuneet asunnot on myyty. Osa uusista asukkaista on eläkeläisiä, joita kiinnostaa huoleton arki, hotellin palvelut sekä ulko-ovelta alkavat luonto- ja kuntopolut. Myös yhteisöllisyydestä on iloa.
– Uusia tuttavuuksia on mielestäni jo syntynyt.
Siuntion liiketoimintamalli perustuu hybridistrategiaan. Tiloja jäsenneltiin pienemmiksi kokonaisuuksiksi, ja sen seurauksena hotellin ympärille syntyi erilaisten liiketoimintojen rypäs.
Asuntorakentamisen lisäksi entiset veteraanien kuntoutustilat muutettiin liiketiloiksi. Nyt saman käytävän varrella työskentelee hyvinvointiyrittäjiä kuten kampaaja, kosmetologi, hieroja sekä kuntotestien tekijöitä. Ne palvelevat niin hotellin vieraita kuin uusien asuntojen asukkaita sekä muita kuntalaisia.
Hotellin vieressä sijaitsee uimahalli, joka kuului ennen hotellille. Se avattiin kaikille kuntalaisille, ja sen toiminnasta ja ylläpidosta vastaa nykyisin Siuntion kunta.
Parin vuoden takainen investointipäätös tuntuu Markku Nikolasta edelleen hyvältä. Hän tekisi saman uudelleen.
Nikolan mukaan Lepolampi Oy:n liikevaihto kolminkertaistui vuodesta 2022 vuoteen 2024 ja odotettavissa on kasvua myös tulevaisuudessa. Hotellin liiketulos oli selvästi positiivinen vuonna 2024, hän kertoo.
Menestys edellyttää kuitenkin oikeaa asennetta. Markku Nikola on onnistumisista ylpeä, mutta sanoo, että asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin on suhtauduttava nöyryydellä ja kuunnellen.
– Niiden ehdoillahan tässä mennään.
Markku Nikolan mielestä yrittämisessä on parasta visiointi ja visioiden toteuttaminen. Hän uskoo, että Siuntiosta löytyy vielä lisää mahdollisuuksia. Hotellilla voidaan järjestää enemmän tapahtumia ja lähellä sijaitsevia matkailukohteita kuten Lohjan Tytyriä ja Suitian linnaa voitaisiin hyödyntää paremmin.
Siuntiolaisilta saatu lämmin vastaanotto tuntuu erityisen hyvältä. Uudistuksille oli selvästi tarvetta.
– Varsinkin alussa tultiin ihan kädestä kiittelemään. On ollut ilahduttavaa ja hienoa nähdä, että siuntiolaiset ovat ottaneet tämän tosi mukavasti vastaan, Markku Nikola sanoo.
Fang Hu perusti Siuntioon kahvilan, josta tuli hänen elämänsä ankkuri
Asukastarinat
Jos on asunut koko elämänsä suurkaupungeissa, mutta haaveilee toisenlaisesta elämästä, mitä voi tehdä? No, muuttaa vaikka Siuntioon. Näin teki kiinalainen Fang Hu, joka toteutti sen jälkeen vielä toisen unelmansa.
Fang Hu kattaa kahvilan pöydälle palan tiikerikakkua. Kello on vasta kahdeksan aamulla, eikä Cafe Mossin espressokone ole vielä ehtinyt tarpeeksi lämmetä, mutta se ei haittaa. Tiikerikakun kanssa sopii myös inkiväärillä maustettu musta tee.
Fang on Cafe Mossin omistaja ja ainoa työntekijä. Hän on syntyjään Kiinasta. Tavattuaan tulevan miehensä hän muutti Suomeen vuonna 2014. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti sijaitsi Helsingin Lauttasaaressa, mutta se jäi vain lyhyeksi piipahdukseksi. He päättivät asettua Siuntioon, ja se sopi Fangille hyvin.
Fang asui aiemmin Vietnamissa ja sitä ennen Kiinassa, missä isojen kaupunkien asukasluku on moninkertainen jopa koko Suomen yhteenlaskettuun asukaslukuun verrattuna. Se teki Fangin mielestä arjesta hankalaa.
Fang unelmoi pikkukaupunkielämästä. Hän halusi liikkua paikasta toiseen kävellen tai pyörällä ja, että ympärillä olisi sen verran ihmisiä, että kaikki tuntisivat toisensa. Siuntio oli juuri sellainen. Mukava ja kotoisa, kiteyttää Fang nyt kymmenen vuoden kokemuksella.
– Sen jälkeen olen ollut koko ajan tässä pienessä kunnassa. Tämä on minun suomalainen kotini, hän sanoo.
Alkuaikoina Fang opiskeli suomen kieltä, tutustui ihmisiin, paikkoihin ja luontoon.
– Linnut, kukat, puut – käytin paljon aikaa niiden opiskeluun.
Lilja-tytär syntyi vuonna 2018.
Fang rakasti kahviloita, ja hänellä oli haave. Hän mietti, voisiko hän ryhtyä yrittäjäksi ja perustaa Siuntioon oman kahvilan.
Siinä oli kuitenkin yksi iso mutta, joka liittyi tarjoiluihin. Hän oppi kahvinvalmistuksen baristakurssilla, ja teen valmistus oli hänelle jo entuudestaan tuttua. Mutta entä kakut ja piirakat?
– Mietin, voinko perustaa kahvilan, kun en osaa edes leipoa?
Fangin mukaan leipominen ei kuulu kiinalaiseen ruokakulttuuriin, eikä ihmisillä ole kodeissaan uuneja. Hän ryhtyi kuitenkin harjoittelemaan, ja leivonnan salat aukesivat. Ensimmäinen omatekemä kakku oli tiikerikakku.
Kun Fang kävi Siuntiossa ensimmäistä kertaa, keskustassa sijaitsevan tiilirakennuksen alakerrassa toimi kahvila. Se sulki myöhemmin ovensa, ja sen jälkeen samalla paikalla toimi muita yrittäjiä. Lopulta tila jäi tyhjilleen.
Fang otti yhteyttä isännöitsijään ja selvisi, että vuokraehdot olivat aloittavan yrittäjän kannalta edulliset. Se auttoi paljon, kertoo Fang.
Sitten puhkesi koronapandemia. Vuoden 2020 alkuun suunnitellut avajaiset myöhästyivät usealla kuukaudella. Mutta Fangin mielestä se ei yllättäen ollut pelkästään huono asia. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta kahvilan pyörittämisestä, joten kokoontumis- ja ravintolarajoitusten vuoksi hän saattoi aloittaa hitaasti.
– Ensimmäinen aukiolopäivä oli take-away. Tarjosin vain capuccinoa ja tiikerikakkua, Fang muistelee nauraen.
Nykyisin Fang leipoo melkein joka aamu. Kahvilassa on tarjolla tiikerikakun lisäksi monenlaista makeaa (taateli- banaani-, juusto-, porkkana- ja suklaakakkua), ja erikoiskahveja kehutaan Länsi-Uudenmaan parhaiksi. Monet kakkuresepteistä ovat löytyneet japanilaisilta ja korealaisilta Youtube-kanavilta, mutta omenapiirakan resepti on asiakkaalta. Inkiväärikeksin reseptin Fang kehitteli itse, ja se on asiakkaiden suosikki.
Kahvila on auttanut Fangia juurtumaan Suomeen. Hän liikuttuu, kun hän kertoo sen merkityksestä. Se on kuin arjen ankkuri, joka tarjoaa yhteyden muihin ja mahdollisuuden oppia uutta.
– Kun tapaan asiakkaita, opin niin paljon elämästä: ymmärrystä, kärsivällisyyttä, myötätuntoa ja optimismia.
Fang on huomannut, miten tärkeää ystävällisyys ihmisten kohtaamisessa on.
– Yksinkertaisesti sanottuna, kun hymyilen maailmalle, maailmaa hymyilee minulle. Olen oppinut sen kokemuksesta. Se ei ole pelkkä korulause, vaan se todella on niin.
Cafe Mossin Instagram-profiilissa lukee, että se on paikka, missä voi tavata muita mutta myös itsensä. Vaikka tutustuminen toisiin on Fangin mielestä pienellä paikkakunnalla helpompaa kuin suurkaupungissa, siihenkin tarvitaan kohtaamispaikkoja.
– Emme voi olla koko ajan kotona tai ulkona. Tarvitsemme myös ajanviettoon kahviloita.
Fang haluaa kahvilallaan ilahduttaa muita ihmisiä. Se tekee hänen omasta arjestaan merkityksellisen.
Monet ihmettelevät kahvilan nimeä. Fang kertoo, että hän halusi, että nimi liittyisi kasveihin. Sitten hänen puolisonsa maalasi kahvilan seinät sammalenvihreiksi, ja se ratkaisi asian.
– Pidän sammalesta. Se on osa metsää, ja metsä on osa Suomea. Se on kiva nimi, helppo muistaa ja sanoa. Se näyttää myös söpöltä.
Lapset ja kukat juurruttivat Sannaliina Monosen Siuntioon
Asukastarinat
Nyt näyttää siltä, että olohuoneessa on hauskat leikit käynnissä. Eläinperheiden nukkekodit seisovat leveässä ikkunasyvennyksessä, Ryhmä Hau -koirat ovat valmiina pelastustoimiin lattialla, ja niiden vieressä Frozen-palapelistä puuttuvat enää pinkit reunapalat.
Leikkijöitä ei kuitenkaan näy missään. Sisarukset Taito (8) ja Siiri (6) ovat koulussa ja päiväkodissa, mutta heidän äitinsä Sannaliina Mononen on kotona. Hän ei kuitenkaan nouki lattialla olevia leluja, vaan tekee töitä. Hän pyörittää Kukkatarhurit-nimistä yritystä.
Sannaliina innostui leikkokukista ja niiden viljelystä sen jälkeen, kun hän muutti puolisonsa Mikko Monosen kanssa Siuntioon. Matka sinne kulki kuitenkin pitkän mutkan kautta.
Sannaliina ja Mikko olivat aiemmin helsinkiläisiä. He haaveilivat joko talviasuttavasta mökistä tai omakotitalosta ja päättivät kokeilla, miltä pysyvämpi maalla asuminen tuntuisi.
He vuokrasivat Vikträsk-järven rannalta talon ja huomasivat kävelylenkillä, että sen toisella puolella Fågelvikissä oli rakentamattomia tontteja. Alue näytti kiinnostavalta: jyrkkä etelärinne metsänlaidassa.
Jonkin ajan kuluttua tontille ilmestyi myyntikyltti, mutta juuri samaan aikaan Mikon yrityksessä puuhattiin liiketoiminnan siirtämistä ulkomaille. He saivat tilaisuuden muuttaa Yhdysvaltoihin San Franciscoon.
– Minä jopa ehdotin Mikolle, että olisiko siinä mitään järkeä, jos ostaisimme tontin, vaikka olimme lähdössä Jenkkeihin, kertoo Sannaliina Mononen.
Mutta tonttikauppa jäi sillä kertaa tekemättä.
Runsaan puolen vuoden kuluttua Sannaliina ja Mikko palasivat Suomeen. Olisiko nyt oikea hetki muuttaa maalle?
Pariskunta ryhtyi kartoittamaan uuden asuinpaikan sijaintia. He harkitsivat lähtöä ensin Helsingistä itään ja sitten pohjoiseen. Mutta varsinkaan Sannaliina ei lämmennyt kummallekaan vaihtoehdolle.
– Länsi tuntui aurinkoisemmalta ja avarammalta, kun taas itä tuntui sulkeutuneelta, vaikka meidän molempien sukujuuret ovat Itä-Suomesta.
Miksi päädyitte juuri Siuntioon?
Se oli vain alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, ja lisäksi molempien sukua asui samalla suunnalla, kertoo Sannaliina.
Eniten päätöksessä painoivat kuitenkin arkkitehti Samppa Lappalaisen sanat. Sannaliina ja Mikko palkkasivat hänet rakennusprojektin alkuvaiheessa, ja Lappalaisen mielestä rinnetontti oli kartoitetuista vaihtoehdoista paras.
Sen jälkeen asiat etenivät vauhdilla. Keväällä 2014 Sannaliina ja Mikko ostivat vajaan 7000 neliön tontin, ja siitä kahden vuoden kuluttua he muuttivat uuteen kotiin. Taito syntyi saman vuoden syksynä, ja Siiri syntyi siitä kahden vuoden kuluttua.
Sannaliina istuu läppärin kanssa ruokapöydän ääressä kuten yleensä, kun hän tekee töitä. Isoista ikkunoista näkyy puutarhaan. Se laskeutuu jyrkästi rinnettä alas kohti laakson pohjalla kiemurtelevaa hiekkatietä.
Aluksi Sannaliina viljeli vihanneksia perheen omiin tarpeisiin. Hän innostui puutarhatöistä kuitenkin niin paljon, että harkitsi viheralan suunnittelu- tai myyntitöihin siirtymistä. Sitten hän innostui leikkokukkien kasvattamisesta ja ryhtyi muokkaamaan siitä liiketoimintaa. Hän myi omassa puutarhassaan kasvattamia tulppaaneita, daalioita, tsinnioita ja muita leikkokukkia tilamyyntinä kuluttajille ja kukkakaupoille.
Se taas johdatti hänet samanhenkisten viljelijöiden pariin. Hän tutustui Maiju Koskelaan, joka niin ikään viljeli leikkokukkia. Vuonna 2022 he yhdistivät voimat ja perustivat Kukkatarhurit-nimisen yrityksen. Sen verkkokaupan valikoimissa on leikkokukkien siemeniä ja sipuleita sekä tarvikkeita kukkien viljelemistä ja asettelemista varten.
Sannaliinan ja Maijun verkkokauppa on valikoimaltaan melko pieni verrattuna moniin muihin siemenkauppoihin. Se on harkittu päätös, sanoo Sannaliina.
Siemenkaupoissa on yleensä vaarana ylitarjonta. Sannaliina toivoo, että Kukkatarhureiden tarkasti kuratoitu kokoelma auttaisi asiakkaita hahmottamaan lajikkeita paremmin. Ne ovat väreiltään ja muodoiltaan pitkälle jalostettuja erikoisuuksia.
Verkkokaupan pyöritys ei kuitenkaan ole toiminnan ainoa päämäärä tai itsetarkoitus, kertoo Sannaliina. Tulevaisuudessa Kukkatarhurit voi tuottaa monenlaisia sisältöjä.
Sannaliinalta meni maalle kotiutumisessa vuosia. Hän ei kuitenkaan enää miellä itseään kaupunkilaiseksi, eikä pääkaupunkiseudun kulttuuririentoihin ole samalla tavalla edes aikaa osallistua. Nykyisin hän lähtee vapaa-ajalla perheen kanssa retkelle kodin takaiseen metsään tai lähiseuduille.
Kukkatarhureiden asiakaskunta ja yhteistyökumppanit löytyvät kuitenkin enimmäkseen muualta kuin Siuntiosta. Sannaliina pohtii, miten hän voisi tulevaisuudessa hyödyntää paremmin paikallisuutta. Hän visioi puutarhateemaista iltatoria Siuntion keskustaan.
– Voisivatko ihmiset tulla sinne omien jakotaimiensa kanssa ja minä siemenieni kanssa? hän miettii.
Pami Karvonen löysi Siuntiosta positiivisen tylsyyden vaikutuksen
Asukastarinat
Pyhän Pietarin kirkon porteilla seisoo vastassa leveästi hymyilevä Pami Karvonen. Tämä monitaituri on Siuntion kanttori ja todellinen tapahtumien ideanikkari, kiertuepianisti, monimuusikko, kuoronjohtaja, Siuntion viininviljely ry:n puheenjohtaja ja innokas kalamies.
Kysyttäessä mistä Pami ammentaa kaiken energiansa ja ideansa, nostaa hän esille Siuntiossa asuvat ihmiset ja positiivisen tylsyyden: – Olen huomannut, että ne ihmiset jotka tänne muuttavat, ovat luonteeltaan tietynlaisia eränkävijöitä. He eivät pelkää tarttua toimeen ja saada asioita toteutumaan. Täällä ollaan käytännön viisaita ja yhteisöllisiä. Heistä huokuva energia on yksi minun inspiraation lähteistäni, kertoo Pami.
Toinen asia, josta Pami ammentaa paljon, on positiivinen tylsyys. Se on tila jossa on aikaa ajatella kun on rentoutunut, levännyt ja pysähtynyt hetkeen.
– Esimerkiksi vuonna 2000 alkunsa saanut musiikkijuhla Lux Musicaen ajatus syntyi, kun olin yksin täällä kirkossa, marraskuun pimeydessä. Kynttilät olivat päällä, ja täällä oli äärimmäisen kaunista. Se positiivisen tylsyyden hetki, auttoi luomaan tapahtuman, johon yhdistyy sama rauha, äänimaailma ja kirkon kauneus. Tapahtumia ei varmaan olisi, ellei minulla olisi ollut mahdollisuutta työni ohessa levätä ja käyttää aikaa ideointiin. Lepää kirkossa -konsepti ja tuleva Meidän kaikkien urkujuhla ovat saaneet alkunsa samanlaisesta positiivisen tylsyyden hetkestä.
Pami on todellinen tulisielu, innokas asioiden alkuunpanija ja toteuttaja. Viinitila on yksi esimerkki siitä.
***
Pami on tullut Siuntioon ensimmäisen kerran vuonna 1989, koska hänen vaimonsa sukua asuu paikkakunnalla. He itse kuitenkin viihtyivät monta vuotta ensin Helsingissä ennen kuin muuttivat Siuntioon.
– Muusikkona aloin kaivata enemmän ja enemmän hiljaisuutta ja se sai meidät lopulta muuttamaan tänne. Toinen syy muuttoon oli kirkko ja Siuntiossa kirkko onkin ollut kylän sydän jo kauan. On siitä mitä mieltä tahansa, niin se on kuitenkin aina ollut sivistyksen ja kulttuurin luoja maaseutuympäristössä. Siinä halusin olla mukana.
Viinitilalla kasvaa kolmea eri lajiketta: punaiset Rondo ja Zilga sekä valkoviiniin käytetty Supaga.
***
Siuntion maaseutuympäristö ja kulttuuri on Pamille tärkeä aihe. Paljon matkustaneena, hän vertaa siuntiolaista maisemaa muihin maailman arvostettuihin kulttuuriympäristöihin kuten Italiaan.
– Siuntiossa oikein tuoksuu kulttuuri. Nämä pellot muistuttavat paljon vanhaa Italiaista maaseutua – ihmisen muokkaamaa ja kauniisti maisemoitua peltomaisemaa. Ihmiset ovat asuttaneet näitä samoja sijoja jo satoja vuosia, ja sen tuntee.
Siuntiossa on tosiaan kautta aikojen viljelty maata ja kokeiltu uusia asioita. Esimerkiksi Etelä-Suomen laamanni Erik Flemingin toi Suomen ensimmäiset omenapuuntaimet Tallinnasta hänen omistamiinsa kartanoihin – Siuntiossa sijaitsevaan Suitian ja Paraisilla olevaan Kuitian kartanolinnaan. Joten Pamin vertaus Italiaan ei ole niin kaukaa haettu, sillä Siuntiossa viljellään tätä nykyä myös viiniä.
– Totta se on, vaikka ei meillä Suomen ensimmäisiä viiniköynnöksiä ole, niin kyllä aika etukenossa ollaan, nauraa Pami.
– Kirkon mailla sijaitseva viinitila sai alkunsa jo vuosia sitten. Seurakunnalla töissä olleen Antin kanssa juttelimme kerran viinistä ja kerroin hänelle omasta unelmasta perustaa joskus viinitila Siuntioon. Yksi päivä Antti tuli kertomaan, että seurakunnalla on käyttämätön maa-alue tässä lähellä. Siitä kuitenkin meni vielä kymmenen vuotta ennen kuin ensimmäiset viiniköynnökset istutettiin.
Toukokuussa 2021 koettiin viinitarhan perustus. Kaiken kaikkiaan 54 ihmistä kokoontui kirkon eteen, ja yhdessä käveltiin valmiiksi kynnetylle pellolle istuttamaan taimia. Tällä hetkellä tarhalla kasvaa noin 130 köynnöstä, ja sitä hoitaa viinitilan kanssa samaan aikaan perustettu Siuntion Viininviljelijät ry:n talkoolaiset.
– Tarkoitus on edistää yhteisöllisyyttä ja samalla tuottaa ehtoollisviiniä. Meillä kasvaa tällä hetkellä kolmea eri lajiketta: punaiset Rondo ja Zilga sekä valkoviiniin käytetty Supaga.
Haaveena on, että viinitilasta tulisi koko kylän olohuone, ja sinne sijoitettaville penkeille voisi tulla istuskelemaan ja ajattelemaan. Siten kuka tahansa voi kokea italialaisen viinitilaelämyksen aivan omilla kotinurkilla. Ihan heti ei viiniä päästä kuitenkaan maistelemaan.
– Kunnon satoon menee noin viisi vuotta istutuksesta, jotta runko on tarpeeksi vahva ja leikkaukset saadaan onnistumaan. Pitää myös toivoa, ettei taudit iske ja lajikkeet todella menestyy täällä meidän leveysasteilla. Vielä ei siis olla viiniä tilalta saatu. Rypäleitä kuitenkin kypsyy jo ihan hyvä määrä, ja niistä ollaan valmistettu muun muassa viinihyytelöä, jota on tarjottu seurakunnan tilaisuuksissa.
Tavoitteena on lisätä viiniköynnösten määrää jopa viiteensataan. Kun yhdestä kilosta rypäleitä valmistuu noin pullo viiniä ja yhdestä köynnöksestä saadaan suurin piirtein 5-6 pulloa, voi tilan tuotto nousta 3 000 pulloon viiniä.
– Viinitila sai alkunsa pienestä ideasta mutta nyt siitäkin on jo kasvamassa ihan varteenotettava kokonaisuus. Minusta Siuntion tekee mielenkiintoiseksi juuri se, että täällä samantyyppisellä yhden ihmisen idealla on tilaa kasvaa ja kehittyä. Yhtenä hyvänä esimerkkinä on suositut Siuntion Keskiaikaiset Markkinat. Se sai alkunsa yhden ihmisen ideasta, ja nykyään useampia tuhansia kävijöitä tavoittava tapahtuma järjestetään pienen naisporukan voimin.
Siuntioon muuttaminen voi siis johtaa uusien ajatusten syntyyn ja toteutukseen?
– Ehdottomasti! Kannattaa tulla kokemaan Siuntion positiivisen tylsyyden vaikutukset. Sen jälkeen olet kuin toinen ihminen.
Siuntion Pyhän Pietarin kirkkoon voi saapua kokemaan positiivisen tylsyyden vaikutuksia.
***
Mia ja Anders elävät auringon ja vuodenaikojen tahdissa
Asukastarinat
Anta Gårdin mäkeä nouseva tie vie maalaukselliseen idylliin. Valtavat jalopuut kohoavat korkeuksiin puistomaisessa ympäristössä, punamultaiset sivu- ja talousrakennukset kehystävät kahden keltaisen päärakennuksen pihapiiriä ja vierailijaa juoksee tervehtimään iloinen ranskanbulldoggi Inga.
Tilan isäntä Anders Karell on elämänsä aikana muuttanut useampaan kertaan. Tosin muutot ovat tapahtuneet parinkymmenen metrin säteellä tilalla sijaitsevasta talosta toiseen. Andersin elämä ja työ ovat aina pyörineet maatilan ympärillä. Hän hoitaa sukutilaa, joka mainitaan maakirjoissa ensimmäistä kertaa vuonna 1541 ja on siitä saakka ollut suvun omistuksessa.
Siuntio onkin Suomen vanhinta ja vaurainta viljelyaluetta, ja vanhoja sukutiloja löytyy ympäri kuntaan. Isovihan aikaan Anta Gårdin talot poltettiin, ja nykyinen päärakennus on 1700-luvulta.
Tilalla on aina viljelty viljaa ja pidetty eläimiä – nykyään viljan lisäksi kasvatetaan luonnonmukaisin menetelmin mansikoita, viinimarjoja, karhunvatukkaa, vadelmia, valkosipulia, sipulia ja perunaa.
– Olemme kokeilleet kaikkea sokerijuurikkaasta öljyhamppuun. Jos jokin ei ole kannattavaa, pitää testata jotain muuta, Anders Karell kertoo.
– Kyllä, kaikkea vähintäänkin kokeillaan. Koska olen tällainen toiminnan nainen, pistin tilalle muuttaessani heti hösseliksi. Ensi alkuun avasin tänne tilapuodin ja aloimme jatkojalostaa viljatuotteita, kuten jauhoja ja hiutaleita, hymyilee tilan emäntä Mia Nyberg.
Andersin ja Mian ranskanbulldoggi Inga on koko tilan maskotti.
***
Mian myötä tilalle muutti myös monenlaisia lintuja.
– Muutamasta kanasta se lähti liikkeelle, Anders sanoo. Ja sitten tuli ankkoja, hanhia ja riikinkukkojakin.
Riikinkukot olivat Mian haave lapsuuden Korkeasaaren käynniltä, jossa hän näki näitä vapaana tepastelevia, kauniita ja värikkäitä lintuja. Ensin hankittiin riikinkukkoveljekset Jorma ja Jarmo.
– Kerran Jarmo karkasi kosiomatkalle. Hän ei lähtenyt metsään vaan kylille etsimään itselleen daamia. Pian sieltä soitettiin, että täällä se Jarmo kiljuu. Parin viikon päästä hän palasi itse kotiin. Sittemmin meille tuli kolme naarasta parvea täydentämään, nauraa Mia.
Pihan rakennukset muodostavat idyllin, joka on kuin maalauksista.
***
Höyhenpeitteisten ystävien lisäksi tilalla voi törmätä maailman ystävällisimpään ranskanbulldoggiin Ingaan. Jos Inga makaa keskellä tietä, traktorit ja puimurit saavat väistää, sillä Inga ei siirry isojenkaan koneiden tieltä.
– Inga on meidän markkinointivastaava, joka ylläpitää asiakassuhteita tervehtimällä kaikkia paikalle tulijoita, kertoo Mia.
Kuten Anders, Miakin on syntynyt maatilalle. Mia halusi kuitenkin tehdä jotain muuta, joten hän muutti Kirkkonummelta Tammisaareen ja toimi siellä yli 30 vuotta parturi-kampaajana. Mutta kun muutto maatilalle kutsui Andersin tapaamisen myötä, hän kouluttautui viljelijäksi.
– Minusta ei ikinä pitänyt tulla maatilan rouvaa, koska tiesin, minkälaista maatilan pito on. Mutta rakkaus tekee ihmeitä, Mia hymyilee.
Maatilan hoitaminen on kokonaisvaltainen elämäntapa, ja sen kuulee molempien puheissa useaan otteeseen.
– Elämä pyörii tilan hoidon ympärillä ja se määrittelee täysin meidän tekemisemme. Aurinko ja vuodenajat sanelevat työrytmin, tiivistää Anders.
Maatilallisilla vapaa-aikakin täytetään erilaisilla sivutoimilla. Anders tekee muun muassa erilaisia maanrakennustöitä sekä kompostoi ja valmistaa multaa. Tylsää hetkeä heillä todellakaan ole.
– Lapsesta saakka olen ollut mukana näissä hommissa, ja teen kyllä tätä suoraan sydämestä, Anders toteaa.
Viljan lisäksi tilalla kasvatetaan luonnonmukaisin menetelmin mansikoita, viinimarjoja, karhunvatukkaa, vadelmia, valkosipulia, sipulia ja perunaa.
***
Pariskunta on kuin kävelevä ideasampo, jolta tilan kehittämisideat eivät heti lopu kesken. He muun muassa ehdottivat lähistöllä asuvalle rouvalle, että tämä alkaisi pyörittää kesäkahvilaa tilan punaisessa rakuunan tuvassa. Nyt Mian tytär on ottanut suositun kahvilan hoitaakseen jo parina kesänä. Andersin tytär taasen opiskelee maataloutta, joten tilalla on näillä näkymin jatkaja jo tiedossa.
– Meillä on vapaus ja tilaa tehdä asioita – se tekemisen mahdollisuus on parasta tämäntyyppisessä elämäntavassa, Anders tuumii.
– Ja kun asuu pienemmällä paikkakunnalla, tuntee ainakin välillisesti muut asukkaat. Toisia autetaan ja yhdessä tehdään. Naapurisopu ja yhteisöllisyys elävät vahvana täällä. Vaikka kyllä täällä halutessaan saa rauhassakin olla, Mia tarkentaa.
Uutena asukkaana parhaiten porukkaan pääsee mukaan olemalla itse aktiivinen, aloittamalla harrastuksen ja ottamalla yhteyttä yhdistyksiin, joita Siuntiossa on monta. Siuntio ei ole suurkaupunki, ja juuri se on Mian ja Andersin mielestä paikkakunnan etu. Yhteisöllisyyden lisäksi on vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa arvokasta maalaismaisemaa, rikasta luontoa ja kaikki tarvittavat palvelut kunnan pienessä keskustassa.
– Ei meillä ole tarvetta täältä lähteä. Me viihdymme näissä maisemissa erittäin hyvin, ja elämä soljuu mukavasti eteenpäin, Anders kiteyttää.
Anta Gård on ollut suvussa vuodesta 1541 alkaen.
***
Ryysyt rakensivat unelmiensa hirsitalon Palonummelle
Asukastarinat
Palonummen uudehkolla asuinalueella, reilun kilometrin päässä Siuntion juna-asemalta, voi kuulla työkoneiden surinaa ja naulapyssyjen pauketta, kun työmiehet hääräävät rakenteilla olevien omakotitalojen pihoilla. Tänne, niityn laidalle, on myös Ryysyjen perhe rakentanut unelmiensa hirsitalon. Matka Espoosta Siuntioon ei kuitenkaan ole ollut aivan suoraviivainen.
– Löysimme ensimmäisen yhteisen kotimme Sipoosta, joka oli päällisin puolin juuri sitä, mitä olimme toivoneet. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, ennen kuin huomasimme asuvamme hometalossa, perheen isä Antti muistelee.
– Jouduimme asumaan evakossa samalla, kun taloa korjattiin. Halusimme saada talon kuntoon, joten kaikki käytiin läpi perin pohjin. Kun pitkä urakka oli ohi, asuimme talossa vielä vuoden varmistaaksemme, että kaikki home oli saatu poistettua.
Kokemus hometalon ostamisesta ja sen kunnostamisesta oli kuitenkin muuttanut perheen arvomaailmaa. He päättivät myydä talon ja muuttaa takaisin kerrostaloasuntoon Espooseen miettimään tulevaisuutta.
– Meillä oli Espoossa tosi kiva asunto, mutta pinnan alla kyti koko ajan tarve puuhata. Ensimmäinen ajatus oli, että jos sittenkin hankkisimme mökin. Löysimmekin 100-vuotiaan ruukkiasunnon Mathildedalista, Erica kertoo.
– Mutta kun mietimme arjen sujuvuutta, teini-ikäistyviä lapsia ja sitä kodin ja mökin välistä suhaamista, tiputimme lopulta mökkivaihtoehdon pois listalta. Halusimme löytää kodin, jossa yhdistyisi toiveemme kodista ja vapaa-ajan asunnosta.
Hometalon myötä oli jäänyt huoli siitä, jos kohdalle osuisi toinen sisäilmaongelmainen kohde. Kun on kerran altistunut homeelle, oireet palaavat herkemmin, joten seuraavaa taloa alettiin etsiä uusin kriteerein.
Olohuoneen isoista ikkunoista avautuu kaunis näkymä puutarhaan.
***
Ryysyjen hirsitalo on rakennettu aidoista materiaaleista niin, että sillä on mahdollisuus kestää satoja vuosia.
***
Ryysyt etsivät alkuun mahdollisimman yksinkertaista hirsi- tai kivitaloa, mutta samalla ajatus oman talon rakentamisesta nousi toiseksi vaihtoehdoksi. Pariskunta kokeili tuuriaan useampana vuonna Espoon tonttiarvonnassa laihoin tuloksin.
– Meillä ei ollut onnea, saamamme arpanumerot eivät mahdollistaneet hyvän tontin valintaa. Kerran vastaan tuli ihana tontti, mutta kun selvisi, että se olikin ainoastaan vuokrattavissa, niin sekin sai jäädä, Erica huokaisee.
Siuntio ei alueena heti juolahtanut pariskunnan mieleen, vaikka Antin äiti on asunut kunnassa jo 30 vuotta.
– Lopulta laajensimme tonttihakua, ja pian vastaan tuli yksi jos toinenkin mielenkiintoinen vaihtoehto. Niinpä lähdimme niitä katsomaan, Antti sanoo.
– Meillä oli alusta alkaen mukana arkkitehti, jonka kanssa olimme jo käyneet läpi sitä, mitä uudelta talolta halusimme. Yhdestä tontista innostuimme kovasti, mutta arkkitehti ilmoitti, että voitte ostaa tontin, mutta sille hän ei taloa piirrä. Se jäi ostamatta, Erica nauraa.
Kerran Erica lähti yksin katsomaan Palonummella sijaitsevaa tonttia.
– Soitin Antille ja hihkuin, että tämä se on! Ennen ostoa toimme arkkitehdin katsomaan tätäkin tonttia. Kieltämättä hieman jännitti kuulla hänen mielipiteensä.
Perheellä on myös alpakoita, jotka laiduntavat läheistä niittyä.
***
Huoli oli kuitenkin turha. Arkkitehdin mielestä paikka oli täydellinen, joten tonttikaupat tehtiin kunnan kanssa, ja rakennusprosessi pantiin käyntiin. Paikallinen rakennusmestari löytyi kaupanvahvistajan kautta.
– Lähialueen yrittäjien suosimisen taustalla oli paitsi ekologisuus myös halu tukea paikallista yrittäjyyttä. Oli ilahduttavaa huomata, että lähialueelta löytyi taitavia ja sitoutuneita ihmisiä, jotka mielellään liittyivät projektiimme.
– Joka perjantai tarjottiin pullakahvit, ratkottiin yhdessä ammattilaisten kanssa ongelmia ja palloteltiin ideoita.
Heti kun hirsikehikko oli pystytetty, jäi Antti puolen vuoden rakennusvapaalle.
– Lähes kaikki mitä täällä sisällä on tehty, on minun ja Erican työtä. Me olemme hyvä tiimi. Erica on taitava suunnittelemaan ja valitsemaan oikeita materiaaleja, minä taas pystyn tekemään nopeita ratkaisuja paineen alla. Oli hyvä ratkaisu, että olin koko ajan rakennustyömaalla. Näin eteen tulleet ongelmat saatiin välittömästi ratkottua.
Antti ja Erica kehuvat vuolaasti mukana olleita tekijöitä, joiden myötä rakentaminen eteni sujuvasti. Parin vinkki oman talon rakentamisesta haaveileville onkin:
– Kannattaa jo tontin ostoprosessiin ottaa joku mukaan miettimään, millainen talo tai talopaketti tontille sopisi.
– Sillä on iso merkitys, millainen talo mihinkin ympäristöön rakennetaan ja miten se tontille sijoittuu. Ammattilaisen kanssa lopputuloksesta saa harmonisen ja omia tarpeita vastaavan.
Talo valmistui tasan vuoden kestäneen urakan jälkeen heinäkuussa 2019. Ryysyt olivat asuneet koko rakennusprojektin ajan läheisessä vuokra-asunnossa. Muuttotarkastusta odotettiin kuin kuuta nousevaa:
– Sinä päivänä, kun saatiin muuttolupa, olin ajatellut, että mennään talolle iltapäivällä vain ihmettelemään ja fiilistelemään, koska meillä ei ollut kiire luovuttaa vuokra-asunnon avaimia. Antti oli kuitenkin toista mieltä ja oli jo kantamassa tavaroita kovaa vauhtia uuteen kotiin. Lopulta kaikki tavarat oli muutettu iltaan mennessä. Nukuimme heti muuttolupapäivästä lähtien omassa uudessa kodissa, Erica kertaa.
– Se oli ihmeellinen tunne. Olen sitä mieltä, että rakentaminen on ollut yksi aikuiselämäni parhaista kokemuksista. Tämä talo on rakennettu aidoista materiaaleista niin, että sillä on mahdollisuus kestää satoja vuosia. Kaikki mikä voi olla luonnonmateriaalia on luonnonmateriaalia – täällä ei ole lastulevyä, muovia tai MDF:ä. Talon pysyvyys tuntuu hienolta, Antti jatkaa.
Rakentamisesta on jo ehtinyt kulua muutama vuosi, ja Siuntio on tullut entistä tutummaksi.
– Iso ero Espooseen on se, että vaikka siellä oli laaja harrastustarjonta, piti lapsia aina kuljettaa, koska välimatkat olivat pitkiä. Täällä Palonummella lapset voi hypätä pyörän selkään ja mennä itse. Kaikki on lähellä, toteaa Antti.
– Rakastamme alueen lähiluontoa ja näitä ympärivuotisia ulkoilumahdollisuuksia. Olemme esimerkiksi kovia avantouimareita, ja kunnan ylläpitämä avanto Störsvikissä on loistava, kehuu Erica.
Antti ja Erica kiteyttävät, mitä niin moni muukin siuntiolainen sanoo:
– Käymme töissä pääkaupunkiseudulla, ja meidän on helppo päästä täältä sinne. Ollaan lähellä mutta silti maaseudulla – parasta!
Oopperaa ja golfia Siuntion Störsvikissä
Asukastarinat
Mutkittelevan vanhan Kuninkaantien varrella sijaitsee viehkeä mansardikattoinen, punamultamaalattu talo. Saapuessa kuulee ensimmäisenä korvia huumaavan lintujen laulun Furuskogin (suom. Honkametsä) tilalla. Tilan nimi kuvaa hyvin eteen aukeavaa maisemaa missä vanhat männyt, nuo ikihongat, kohoavat korkeuksiin ja valo siivilöityy kauniisti oksien välistä.
Itse talo on 1924 rakennettu kaksikerroksinen puutalo, jota lämmittää useampi tulipesä. Talossa on säilynyt sen alkuperäinen tunnelma – keittiön siro leivinuuni ja kauniisti kuluneet lankkulattiat kertovat eletystä elämästä . Taloon on vedetty vesikin vasta vuonna 1998.
Täällä asuvat Kim ja Helena Juntunen sekä heidän kouluikäiset lapset. Kim on Kansallisoopperan tekninen tuottaja ja Helena on yksi on yksi Suomen häikäisevimmistä kansainvälisen uran luoneista sopraanoista. Perhe muutti Siuntioon Kimin ja Helenan rakastuttua ensinäkemältään taloon ja sen tonttiin.
Helena oli selannut asuntoilmoituksia pitkään mutta mikään ei ollut houkutellut pariskuntaa lähtemään niitä paikan päälle katsomaan. Mielikuvissa ollut haave vanhasta talosta sekä omasta rauhasta lähellä pääkaupunkiseutua, ei ollut vastannut myynnissä olevien kohteiden tarjontaa ennen kuin he näkivät tämän talon kuvat netissä.
“Seisoimme tuolla yläkerran tasanteella ja se tunnelma mikä tässä talossa oli niin ihmeellinen, että se vei meidät heti mukanaan. Pohdimme siinä, että jäisikö meitä harmittamaan jos tämä tilaisuus menisi meiltä nenän ohi. Kymmenessä minuutissa sitten syntyi ostopäätös”, sanoo Kim teekuppi kädessään.
“Voisi kai sanoa talo löysi meidät, tämä oli ensimmäinen ja ainoa mitä lopulta kävimme katsomassa”, täydentää Helena.
Korkeiden mäntyjen ympäröimä Furuskogin tilan talo on viehkeä.
***
Helenan ja Kimin ei ole tarvinnut tehdä paljon remontteja talossa. Kaikki vanha on hyvin säilynyttä.
***
Siuntio ei ollut pariskunnalle ennestään tuttu, mutta siitä on tullut muuton myötä rakas kotipaikkakunta. Naapureihin ja muihin siuntiolaisiin on päässyt tutustumaan luontevasti muun muassa talo- ja pihaprojektien kautta.
“Heti muuton jälkeen, pihallamme poikkesi naapureita toivottamassa meitä tervetulleeksi. Ja naapurista on löytynyt apua kun on pitänyt saada kiviä tai sahanpurua puutarhaan. Pari vuotta sitten perustimme syötävän metsäpuutarhan ja sinne piti saada polkujen alle räsymattoja metrikaupalla pitämään rikkaruohot kurissa. Nekin löytyi helposti paikallisen Facebook-ryhmän kautta”, kertoo Helena.
Pari vuotta sitten pariskunta rakensi syötävän metsäpuutarhan talonsa viereen.
***
Koko perhe harrastaa aktiivisesti ja Siuntiosta on löytynyt loistavat harrastusmahdollisuudet jokaiselle. Lapsista yksi käy jalkapallotreeneissä ja toinen ratsastaa, Kim viihtyy golfin parissa ja Helena on intohimoinen pyöräilijä.
“Olen kotoisin Oulusta, jossa kaikki pyöräilee ja pyöräily on minullekin toinen luontoni. Siuntiossa pyöräretket ovat suorastaan eksoottisia – kun ajaa kumpuilevassa maastossa ohi linnojen ja kartanoiden ei voi kuin ihmetellä miten kaunista täällä on”, kuvailee Helena ja mainitsee vielä Kopparnäsin luonnonsuojelualueen pyöräreitin ja vanhaa junaradan pohjaa menevän seikkailureitin hienoudet. Pyöräilijälle Siuntio on siis kuin aarreaitta.
“Kyllä täällä kelpaa golfatakin”, sanoo Kim ja viittaa lähellä sijaitsevaan, Suomen suurimpaan golfkeskukseen Pickala Golfiin. “Siuntiossa on todella monipuolinen harrastustarjonta kaiken kaikkiaan”, ja jatkaa “lapset käyvät esimerkiksi koulua hiljattain rakennetussa kaksikielisessä koulukampuksessa ja siellä on koululaisille tarjolla kaikenlaista kokkikerhosta erilaisiin kädentaitoihin.”
Kim ja Helena luettelevat pitkän listan Siuntion vapaa-ajan mahdollisuuksista. Puheessa vilisee kymmenittäin eri lajeja lintubongauksesta frisbeegolfiin, tennikseen ja uimahallin tarjontaan. Yhdessä he toteavat, että juuri harrastuspuitteet ovat paikkakunnan yksi rikkaus, kuten on myös kaksikielisyys.
Kim ja Helena ovat tottuneet kansainvälisen työnsä takia kuulemaan useampia eri kieliä puhuttavan ympärillään, joten muutto kaksikieliselle kunnalle ei siinä mielessä ole tuonut mitään uutta arkeen. Naapureiden ja tuttujen kanssa puhutaan sitä kieltä mitä kukin parhaiten osaa ja sanavaraston puuttuessa autetaan molemmin puolin.
“Sitä on oppinut, että täällä tervehditään uutta tuttavuutta molemmilla kielillä ‘terve, goddag’ ja jäädään odottamaan, että kummalla kielellä toinen vastaa. Se on huomaavaista ja antaa keskustelukumppanille mahdollisuuden puhua omalla äidinkielellään,” kertoo Kim.
Kim ja Helena ovat viihtyneet mainiosti uudessa kotikunnassaan ja kehuvat sen monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.
***
Pariskunnan kotona näkyy jälkiä kansainvälisestä työstä ja tunnelma on lämmin.
***
Kim ja Helena ovat kokeneet, että pienen paikkakunnan etu on myös se, että täällä on tilaa ideoille ja mahdollisuuksia toteuttaa niitä. Helenan ideoimana on syntynyt muun muassa Meidän kaikkien urkujuhlat tapahtumassa nähtävä Elämäni virsi – konsertti, joka on saanut innoituksensa Elämäni biisi-ohjelmasta.
“Aina joku tuntee jonkun, jotta kehitysideoita voi viedä eteenpäin. Täällä on mahdollisuus osallistua itse tekemiseen ja olla mukana vaikuttamassa niin halutessaan”, sanoo Kim ja kertoo miten tärkeää kansalaisvaikuttaminen ylipäätään on.
“Kun matkustaa sata päivää vuodesta, ei mökkeily ja laukkujen uudelleen pakkaaminen innosta. Koti on samalla meidän mökki. Täällä parasta on täysi hiljaisuus, 45 min päästä lentokentältä ja 35 minuutin päästä Kansallisoopperan parkkipaikalta” sanoo Helena ja jatkaa “Olemme maalla, mutta silti niin lähellä.”
Eikä heillä ei ole mitään tarvetta lähteä, varsinkaan sen jälkeen kun väljälle pihalle asennettiin iso uima-allas ja sen kylkeen perustettiin syötävä metsäpuutarha. Kotona olo on kuin olisi lomalla ja tuntuu, että on tilaa hengittää.
Kiteytetysti voi sanoa että muutto uudelle paikkakunnalle ja kotiutuminen on sujunut mukavasti. “Tästä ei lähdetä kuin läheiselle hautausmaalle”, sanoo Kim hymyillen.
Pelastusrengas on rekvisiittaa oopperasta jossa Helena lauloi.
***
Pariskunnan mukaan olo on kuin lomalla vaikka on kotona, varsinkin sen jälkeen kun uusi uima-allas asennettiin.
Essin ja Pieter-Janin unelma ruoan tuottamisesta toi heidät Siuntioon
Asukastarinat
Tien varressa on kyltti, joka kertoo Tuiskulan tilapuodin olevan auki. Moni tuntee tilan sen vapaana laiduntavista kanoista eli tuttavallisemmin Tuiskulan tytöistä. Pieter-Jan van Damme ja Essi Ruuskanen ovat harjoittaneet tilalla regeneratiivista eli uudistavaa maataloutta vuodesta 2019 lähtien.
Matka maatilalliseksi Siuntioon ei ole ollut täysin suoraviivainen. Belgialainen elokuvaohjaaja Pieter-Jan lähti kiertämään Pohjoismaita koska kaipasi luontoon.
– Belgiassa ei juurikaan ole metsiä. Jäljellä olevat metsät on suojeltu, joten jokamiehenoikeuksia ei ole. Kaikissa järvissä ei saa uida, sienien kerääminen on lailla kielletty eikä merkityiltä poluilta ei saa poistua. Halusin vapauden mennä metsään, joten lähdin matkalle, Pieter-Jan sanoo ja jatkaa:
– Alun perin minun piti olla Suomessa vain vähän aikaa, mutta sitten tapasin Essin.
Muraalimaalari ja kuvittaja Essi asui tuolloin Helsingissä ja oli jo alkanut perehtyä siihen, miten ruoka kasvaa ja miten sitä tuotetaan. Hän haaveili mökistä keskellä luontoa ja etsi keinoja syödä paremmin.
– Kiinnostus ruoantuotantoa kohtaan heräsi, kun luin artikkelin porkkanasta. Siinä vertailtiin porkkanan ravintoarvoja eri kasvuolosuhteissa ja tuotantotavoissa. Erot olivat valtavat! Sen jälkeen aloin lukea lisää eri viljelymenetelmistä ja tutustuin muun muassa permakulttuuriin, kertoo Essi.
Essi ja Pieter-Jan asuvat Tuiskulan tilalla kahden lapsensa kanssa.
***
Ennen muuttoaan Siuntioon pariskunta ehti ostaa mökin Ivalosta.
– Olimme Brysselissä, kun teimme kaupat mökistä käymättä paikan päällä kertaakaan. Saari joen keskellä oli vaikuttava jo kuvissa, Essi naurahtaa.
Kiinnostus ruoan tuottamiseen kuitenkin kasvoi, ja he alkoivat toden teolla selvittää, voisivatko he itse ryhtyä viljelemään maata. Koska mökki Ivalossa ei sopinut viljelypaikaksi, oli aika etsiä talo ja tila.
– Törmäsimme verkossa Richard Perkinsiin, joka on menestyksekkäästi harjoittanut regeneratiivista viljelyä Ruotsissa. Hän jakaa avoimesti tietoa siitä, mitä kannattavan tilan pyörittämiseen tarvitaan. Kun näimme sen, uskoimme pystyvämme itse samaan, kertoo Pieter-Jan.
Siitä alkoi matka Tuiskulaan – tilalle, joka on saanut nimensä tuulisesta sijainnistaan. Pieter-Jan ja Essi etsivät oikeaa paikkaa vuoden ajan lähes päivittäin. Kun mikään ei täyttänyt heidän kriteereitään – noin tunnin matka Helsingistä, tarpeeksi viljelykelpoista maata ja sopivan kokoinen talo, joka mahtuisi pariskunnan budjettiin – Pieter-Jan päätti pitää tauon etsinnöistä.
– Olimme kaksi kuukautta Ivalossa. Koska nettiyhteys siellä on surkea, en katsonut myynti-ilmoituksia kertaakaan. Kun palasimme, avasin netin vain vilkaistakseni, ja siellä oli tämä. Muistan ajatelleeni, että tila on täydellinen, kuvailee Pieter-Jan.
Ja niin he lähtivät katsomaan paikkaa. 1900-luvun alussa rakennettu keltainen hirsitalo huonekaluineen ja työkaluineen sekä kauppapuutarhan perustamiseen riittävä tasainen yhden hehtaarin tontti oli kuin paratiisi. Ostopäätös tehtiin ensi näkemältä, minkä jälkeen oli vielä haettava pankkilainaa.
Tilan nimi Tuiskula juontuu sen tuulisesta sijainnista.
***
– Tuntui siltä, että löysimme tilan ja saimme siihen lainan puhtaasti onnenkantamoisena, Essi muistelee.
Siuntio ei ollut heille entuudestaan tuttu, mutta ajomatka Helsingistä ensimmäistä kertaa taloa katsomaan oli henkeäsalpaava. Läheisessä laaksossa oli lehmiä laiduntamassa, tienvarren kukat loistivat, ja kaikki näytti niin vihreältä.
– Ällistyin, kun aloin etsiä Siuntiosta lisää tietoa. Täällä on linnoja, jääputouksia, upea joki, jota kutsutaan Suomen Amazoniksi, ja vaikka mitä! Miten emme olleet kuulleet niistä aiemmin? Essi ihmettelee.
– Kaikki tuntuu edelleen epätodelliselta. Odotamme vain, että joku tulee kertomaan tämän olevan unta, Pieter-Jan sanoo ja jatkaa:
– Kun joskus heräämme keskellä yötä, täytyy oikein mennä ulos katsomaan, että olemme edelleen todella täällä.
Pariskunta on kasvattanut tilan toimintaa maltillisesti punniten jatkuvasti erilaisten viljelykasvien ja uusien ideoiden kannattavuutta. Tällä hetkellä heidän tunnetuin myyntituotteensa on vapaana laiduntavien kanojen eli Tuiskulan tyttöjen munat.
Kesäisin kanat asuvat siirrettävässä kanamobiilissa, joka sijaitsee lähitilalta vuokratulla pellolla. Kanamobiilia ja sen ympärillä olevaa aitausta siirretään parin päivän välein. Se takaa kanoille tuoreen laidunnettavan alueen ja samalla maa, jota kanat kuokkivat, saa maksimaalisen lannoituksen ilman että jalkojen kuopsuttelu rikkoo sitä kokonaan.
– Meillä on tällä hetkellä 350 kanaa, joiden munia voi ostaa joko suoraan tilapuodistamme tai REKO-ringeistä, joita kierrämme, kertoo Pieter-Jan.
Kanojen lisäksi Essi ja Pieter-Jan kasvattavat tilallaan 50 eri vihannesta, marjaa ja hedelmää sekä kuivakukkia. Regeneratiivinen eli uudistava maatalous on ekosysteemiä elvyttävä, kokonaisvaltainen lähestymistapa ruoantuotantoon. Uudistavassa maataloudessa huolehditaan myös maaperästä: siinä ei tyydytä pelkästään kestävyyteen ja säilyttämiseen, vaan maaperästä tehdään entistäkin parempi.
Moni tuntee tilan vapaasti laiduntavat kanat eli Tuiskulan tytöt.
***
Tuiskulassa viljellään regeneratiivisen eli uudistavan maatalouden periaatteilla.
***
– Unelmamme on, että lähialueelle tulisi lisää pientilallisia. Yhdessä voisimme tuottaa paljon ruokaa ja tehdä yhteistyötä, visioi Essi.
– Autamme mielellämme kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita aloittamaan ruoantuotannon ja pienviljelyn. Meihin kannattaa olla yhteydessä, niin jaamme sen, mitä olemme tähän mennessä oppineet, jatkaa Pieter-Jan.
Yhdysvalloissa Vermontissa on alue, johon on keskittynyt paljon pieniä luomutiloja. Pariskunnan haaveena onkin, että samankaltaista toimintaa syntyisi myös Siuntioon. Siten asiakkaat voisivat saada kaiken tarvitsemansa ruoan puhtaasti tuotettuna ja läheltä.
– Täällä on paljon maaseutupotentiaalia. Siuntio ehkä ei voi kerskua runsaalla viihdetarjonnallaan, mutta se ei haittaa meitä. Täällä on rikas luonto, isot tontit, toimivat palvelut ja inspiroivia ihmisiä. Täällä on tilaa toteuttaa omia unelmiaan, sanoo Essi ja lähtee kävelemään kohti kasvimaata.
Jos haluat oppia lisää pientilan perustamisesta tai tutustua regeneratiiviseen maanviljelyyn, ota yhteyttä tuiskulalaisiin.
Yhteystiedot:
Tuiskula Farm
Lappersintie 496, 02590 Siuntio
https://www.tuiskulafarm.com/